|
Vuonislahden kylä hakee uutta kauppiasta! Kauppiaiden Riitta ja Eero Turusen siirtyessä lähiaikoina ansaitsemilleen eläkkeille Vuonislahden kylä hakee uutta kauppiasta. Vuonislahti luo kehittyvänä kylänä edelleen edellytykset kaupanpitoon. Toiminnan edellytyksiä luovat erityisesti pysyvän asutuksen ohella runsas loma-asutus, matkailu, Pielinen sekä Kolin ja Paaterin läheisyys. Merkittävä toimija kaupan kannalta on myös SF-Caravan Pielisen Karjala / Rekiniemi, jossa vuosittainen yöpyjämäärä on noin 6000 hlöä. Nykyisten kauppiaiden sukujuuret ulottuvat kauppiaina aina vuoteen 1924 saakka ja vuodesta 1981 itsenäisinä kauppiaina toimineet Turuset ovat luoneet hyvät edellytykset kaupankäyntiin myös tulevaisuudessa. Valtakunnallisena Vuoden kylänäkin palkittu Vuonislahti luo osaltaan myös tarvittavia puitteita kannattavaan liiketoimintaan alueella. Kylä on mukana mm. valtakunnallisissa kylämatkailu- ja kyläkaavoituksen kehittämishankkeissa, joista pyritään saamaan edelleen potkua kehittämistoimintoihin. Kylämatkailun lippulaivana toimii Kestikievari Herranniemi. Kylä painottaa matkailutoimintojaan kulttuuri- ja luontomatkailun suuntaan, joille kuvanveistäjä Eva Ryynäsen taiteilijakoti Paateri ja Kolin läheisyys sekä Vuonislahti kirjailija Heikki Turusen kotikylänä luo erityisiä puitteita. Parhaillaan rakennetaan kylälle Ryynäsen ja Turusen taiteellisen perinnön vaalimiseksi erityistä taiteilijataloa. Mikäli tunnet omaavasi riittävää ammattitaitoa ja halua toimia Vuonislahden kylässä sekä kehittää alueella kauppatoimintaa osana kyläpalvelutuotantoa perheyrittäjänä, Vuonislahti nykyisten kauppiaiden tuella tarjoaa sinulle ja perheellesi hyvän mutta haasteellisen toimintaympäristön. Lähempiä tietoja: Anu Penttinen, kyläpäällikkö p. 050 3616356, Reino Kuivalainen, hankevastaava p. 0400 170255. Kaupan käyntiin liittyvää tietoa voi hakea myös kylähistoriasta www.vuonislahti.fi / vilkas kauppapaikka. Vuonislahden kyläseura ry |