Koulun esittely
Kotikoulu
Tapahtumat
Oppilaiden töitä
Sijaintimme kartalla
Yhteystiedot
Vieraskirja
Kummikirja
Linkit
Epals
Etusivu
|
|
Viikolla kolme käynnistyi koulussamme maakuntaviikko. Teemaviikon tarkoituksena on tarjota maakunnan koululaisille tietoa Pohjois-Karjalasta ja sen asemasta rajamaakuntana.
Kolmatta kertaa järjestetyn tapahtuman teemoina olivat tällä kertaa erityisesti monikulttuurisuus ja rajat ylittävä yhteistyö. Viikon järjestäjänä on Pohjois-Karjalan maakuntaliitto.

Pidimme viikon teemoihin liittyviä oppitunteja, joiden aikana valmistui mm. iso seinäkartta Pohjois-Karjalasta. Ohjelmaamme ei kuulunut tänä vuonna kouluvierailijoita.
Sen sijaan oppilaiden tehtävänä oli haastatella maakuntajohtaja Pentti Hyttistä ja kysellä hänen ajatuksiaan maakunnastamme sekä muistakin meitä kiinnostaneista asioista.
Haastattelu tehtiin sähköpostitse ja vastaukset saapuivatkin jo heti seuraavana päivänä. Maakuntajohtaja valitteli hieman työkiireitään, mikä sinällään ei meitä juurikaan yllättänyt,
kun muistelimme Pohjois-Karjalan "mustan maanantain" 15.1.2007 uutisia ja niiden vaikutuksia maakuntaamme.

Kirjeemme maakuntajohtajalle

Hyvää päivää täältä Vuonislahdesta. Me olemme Kukkumäen koululaisia. Meitä on 10 oppilasta ja olemme iältämme 6-12 vuotiaita. Me olemme käsitelleet Pohjois-Karjalan maakuntaa, koska koulumme viettää maakuntaviikkoa.
Olemme tehneet aika ison kartankin joka käsittelee Pohjois-Karjalaa.

Me asumme Vuonislahdessa. Tämä on kiva kylä! Täällä on paljon ihmisiä. Meillä on myös kyläkauppa ja kaikki mitä me tarvitsemme.

Olemme tehneet teille muutamia kysymyksiä, joihin toivoisimme että voisitte vastata meille sitten kun olette nähneet tämän ja olette miettineet kysymyksiin vastaukset.

Seuraava sivu »»»

|
|
|
|