Koulun esittely     

 Koulun esittely
 Kotikoulu
 Tapahtumat
 Oppilaiden töitä
 Sijaintimme kartalla
 Yhteystiedot
 Vieraskirja
 Kummikirja
 Linkit
 Epals
 Etusivu
 
   
KUKKUMÄEN KOULU

Vuonislahden Kukkumäellä aloitti elokuussa 2006 seurojentalon tiloissa kotikoulu, jossa tällä hetkellä on viisi innokasta oppilasta. Marraskuussa kotikoulu siirtyi entiseen koulukiinteistöön, jossa toimintansa on aloittanut myös Vuonislahden kylätoimintakeskus Kukko Oy. Kotikoulun aloittamiselle on monia syitä, mutta kaikki toiminta lähtee vanhempien vapaasta tahdosta ja lapsen etua ajatellen.



Lapset olivat innoissaan päästessään palaamaan vanhaan tuttuun koulurakennukseen.

Kasvatuksellisista näkökohdista voidaan olla ja saakin olla useaa eri mieltä, mutta me arvostamme pientä ryhmäkokoa, yhdysluokkaoppimista, kokonaisvaltaista, eheytettyä opetusta, jota kylän keskeisellä paikalla, lähellä luontoa ja Pielistä sijaitseva koulu antaa. Mitkä mahdollisuudet täällä onkaan opiskella luonnontietoa, biologiaa ja vaikkapa liikuntaa.

Vuonislahden Kukkumäen koululla on käytössään Lieksan kaupungin opetussuunnitelma ja lapset saavat koulussa pätevää opetusta. Koulun opettajien ja vanhempien tukena on opettajista koostuva tukiryhmä. Opettajina koulussamme toimivat Ari Mikkonen ja Aslak Järvensivu.


Aslak-ope kertoo kalan anatomiasta.

Ylös